keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Homeessa eroa

Yritin pitkään säilyttää vehnäistä hapanjuuresta leivottua leipää ennen kuin joku avulias henkilö tietämättäni sen pani roskiin.

Luulin jo että meillä kaikki olisivat tottuneet siihen että keittiöstä ajoittain voi löytyä hyvinkin epätavallisia ja epämiellyttäviä asioita.

Tämä on hyvä esimerkki siitä, halusin kuvata mille vehnajuuresta valmistetun hapanleivän home näyttää, ja mylhemmin mahdollisesti sitä verrata rukiiseen homeeseen. Näin ei nyt tällä kertaa käynyt.

Huomasin kuitenkin että ruisjuuresta leivotussa leivässä useammin on vihreää hometta, ja tässä vehnäisestä taikinajuuresta leivotussa leivässä home taas oli valkoista.

torstai 17. toukokuuta 2012

Liikennevalolohi

Seesaminsiemenillä ja mustilla Nigellansiemienillä viimeisteltyä uunissa nopeasti valmistettua lohta, keitettyjä vihreitä herneitä, keltaista sahramilla maustettua riisiä ja kermaista punajuurivuokaa.

Kamalan räikeän värinen annos, muistuttaa eniten liikennevaloja risteyksessä, mutta hivelee ilmeisesti pienten ihmisten makuhermoja.

Maussa ei mitään vikaa, vain annoksen esillepanossa. Hyvä esimerkki siitä että älä tee näin.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...