keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Voipaperiniksi

Kakunleivonassakin on jokusen hyvää niksiä joita kannatta pitää mielessä.

Kun kakun kumoaa vuoasta ei sitä kannata jättää liian pitkään voipaperille, varsinkaan jos haluaa kauniin virheettömän kakunpinnan esillepanoa varten. kakku höyryyntyy kiinni voipaperiin ja sitä ei enään saa kokonaisena irto voipaperista.

Käännä kakku ritilällä ympäri ja poista voipaperi nopeasti kakun pinnasta jottei se juutu kakunpintaa kiinni ja revi sitä rikki. Jollet sitten halua kakullesi rosoista rikkinäistä ulkonäköä.

torstai 19. heinäkuuta 2012

Lötsähtänyt mansikkaleivos

Tuoreet mansikat ovat ihania, ja tuoreista mansikoista valmistetut mansikkaleivokset ovat herkullisia, mutta niiden koristeleminen voi joskus olla haasteellista.

Tämä leivoksen koristelemisen haasteellisuu tule vastaan varsinkin jollei ole tarkkaan loppuun asti miettinyt leivoksen koostumusta ja määrää liivatetta jota siihen käyttää ennen kuin lisää leivoksen päälle isoja, raskaita mansikoita.

Liikaa painoa liian pehmeän leivoksen päällä ei toimi, ja leivos lötsähtää kokoon. Ulkonäkö menee pilalle, mutta maku onneksi jää.

Onneksi nykyään jo kehtaan tarjoilla näitä epäonnistuneitakin annoksia vieraille.
Haasteellisten mansikkaleivosten sijaan voit tarjoilla takuuvarmasti onnistuvat sahramimansikat jälkiruoaksi.

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Porkkanapikkelssi

Avattua säilykepurkkia ei koskaan kannata unohtaa jääkaapin perukoille. Avattuna säilykkeet evät enään säily ja pilaantuvat nopeasti josta tämä porkkapikkelssi  hyvä esimerkki.

Porkkanapikkelsin väri on haalistunut, samoin kuten raidalliset punajuuretkin, ne haisevat aivan toisella tavalla ja vähän ummehtuneelle.

Joten, säilytä avatut säilykkeet heti näjjyvillä jääkaapissa, jos vain mahdollista. Onneksi jo uusi satokausi on ovella ja uutta porkkanapikkelisä saa kohta valmistettua.

keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Pudonnut lohi

Näyttävästä ruoasta ei aina tule niin näyttävä, ainakaan sillä lailla kun itse kokki voi alussa luulla.

Tämä rakkaudella lempeästi mausteiden kanssa haudutettu lohiparka joka sai jäähtyä omassa liemessään, kokonaisena keitetty lohi,  putosi tietenkin kokin otteesta ja lipsahti tarjoiluvadille ennen aikojaan. Lohi taittui ja meni rikki ja sitä ei ollut hauskaa tarjoilla, mutta mitäs teet kun on nälkäisiä juhlijoita talo täynnä.

Kala vaan vadille ojennukseen, nahka pois ja tarjolle kastikkeen ja uusien tilli perunoiden kanssa.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...